Elämme kiireisiä aikoja. Jotkut puhuvat suuresta muutoksesta, joka seuraisi silloin, kun toiset uskovat maailmanloppuun. Toiset taas eivät usko kumpaankaan. Nojaa. Jokatapauksessa tällainen luonnollinen tasapaino olisi aivan suotavaa saavuttaa. Tapahtui se sitten massatragediana, jossa ihmisiä kuolee, tai jonain korkeampana tietoisuutena ihmisten tajunnassa. Nimenomaan tajunnassa. EI konkreettisessa maailmassa. Tietoisuus on hitaasti ajateltuna ehkä loogisin vaihtoehto ja siihenkin voivat vaikuttaa pitkälti se, miten ihminen kokee nykyajan maailman. Materialisteille voisi tässä kohtaa tulla tiukan valinnan paikka. Elämme harjoitusaikoja ja nyt olisi kaikkien syytä vastustaa kiusausta suurkuluttamisen suhteen.

Oikeastaan se, mistä tulin kirjoittamaan, liittyy nykyiseen työpaikkaani. Teen töitä puhelinmyynnin parissa ja myyn tällä hetkellä Autoliiton jäsenyyksiä. Korvaani on kantautunut useiden ihmisten taholta seuraavat lausahdukset: "Ei se vaikuta mihinkään.", "En usko, että ne saa mitään muutosta aikaseks.", "Toi on turha." jne. Listaa voisi äärettömiin jatkaa. Niin mielikuvituksellisia juttuja olen kuullut. ^^

Se, mitä haen takaa, on ihmisten usko tulevaisuuteen. Mihin se on kadonnut? Ihmiset ovat juurtuneet niin kiinni tähän, juuri nyt meneillään olevaan sekuntiin, etteivät he muista suurien maailmanihmeiden rakentuneen satojen vuosien kuluessa. EI päivässä. Ihminen, joka ei usko autoliittoon, ilmeisesti kuvittelee muutoksien autoilun suhteen tapahtuvan päivässä, viikossa, kuukaudessa. Jotkut luultavasti uskovat, että siihen voi mennä vuosia. Toiset taas luultavasti hyväksyvät sen faktan, että muutos ei tapahdu ilman kaikkien yhteistä panostusta, joten liittyvät siksi, että voivat itse hyödyntää edut, taikka sitten vain hyvän asian puolesta. (onko autoilu hyvä asia, kaksipiippuinen juttu, jos autoilusta saatavia veroeuroja hassattaisiin joukkoliikenteeseen, voisi tilanne olla parempi, enkä tukisi tätä "saastuttavaa" kulkutapaa..), noh, jokatapauksessa edellämainitsemani autoliittojuttu oli vain esimerkki.

Ihmiset siis valittavat, ettei mikään muutu. Toisaalta heitä ei kiinnosta siksikään, etteivät rahalliset edut hyödytä heitä. Tähän liittyy vahvasti myös se, ettei koko autoliitto ensinkään hyödytä, koska mitään ei tapahdu. Mitäänhän ei tapahdu, jos ihmiset eivät tee asioille mitään. Nykyaikaisessa maailmassa, meidän suomessammekin, on mahdollista vaikuttaa asioihin. Joko hyvällä tai pahalla. Jos kansan yhteiskieli ei toimi sillä tavoin, miten laki vaatii (äänestykset sun muut, jos oletetaan, että sohvallavalittajat toimisivat sen mukaan, mistä valittavat.), niin pitää siirtyä rankempiin keinoihin. Esimerkiksi koko duunarikansaa koskeva suurlakko voisi olla hyvä lääke, jolla voitaisiin kiristää oikeuksia. Tällöin saataisiin ehkä ihmisiin, jotka ajavat köyhien asiaa, liikettä, heidän ääntään kuuluville jne. Yhteistyö on voimaa. Yksilö ei ole juuri  mitään. Hänellä on vain ajatuksensa.

Huvittavinta koko tilanteessa on se, miten moni näkee täällä tapahtuvat vääryydet. Silti, siltikään kukaan ei tee asioille mitään. Kukaan ei äänestä, kukaan ei kerää kapinajoukkoa, jolla tehdä lakko, kukaan ei seisahdu, kukaan ei tee mitään. Koska, kaikki kuvittelevat, ettei mikään auta. Silti, silti nämä ihmiset, jotka eivät ole valmiita tekemään mitään, valittavat huonoa elämää baarissa kaljatuopin äärellä, kompensoivat ahdistunutta olotilaansa katsomalla Bigbrotheria ja toteamalla, että jollakin menee vieläkin huonommin. Miksi te ette hyvät ihmiset tee mitään, jos kerran haluatte valittaa? Mihin usko tulevaisuuteen on kadonnut? Se, mihin ennen uskottiin ja mikä toimi suurissa ideoissa voimavarana..

Se, mitä minä teen tällä hetkellä. Muunmuassa puhun näistä asioista, kun myyn sitä autoliittoa, kirjoitan romaania, jota yritän saada kuumeisesti lävitse, puhun yksilöille itsellensä ja annan ajattelemisen aihetta, kirjoitan tänne ja ajattelin jopa kokeilla äänestämistä. Uskon siis tekeväni paljonkin, mutta, en kuitenkaan voi yksilönä tehdä paljoakaan enempää. En ole uskottava. Tarvitsen teitä, hyvät ihmiset, jotka koette, että elämä kohtelee kaltoin, avuksi. Yhdessä voimme tehdä jotain ja muuttaa maailmaa. Minä en pysty siihen yksin. En sanoillani, en teoillani. Teidän avullanne vain. Teidän sanoillanne ja teoillanne, mukaanlukien omani.

Käykää siis äänestämässä, kertokaa ihmisille faktoja, jotka itsekin tiedätte faktoiksi, älkääkä pelätkö olla omia itseänne.

Tällaista tänään.

-Sus 

Iltojen iloa.

 

Olen jo kauan tällaista sivustoa etsiskellyt ja törmäsin tähän vahingossa. Lasken siis suurta painolastia sydämeltäni, kun saan kirjoittaa asioita niin, että niitä voivat myös muut lukea.

Olen itse elämää lähinnä perherakennelmien suhteen nähnyt monellakin tapaa. On ollut rikkinäistä (oma perheeni), alkoholistiperhettä, "idylli"perhettä ja paljon muitakin. Myös entisen työni puolesta törmäsin monenlaisiin.

Minä itse koen tällä hetkellä tapahtuvat asiat liian nopeana etenemisenä. Joko elän jäljessä kelloista, en osaa mukautua nykyelämän malleihin, tai sitten olen muuttunut radikaalisti. Olen kuitenkin noiden perhe-elämien suhteen huomannut lähes väistämättä saman raadollisuuden: Yksikään ei ole aidosti onnellinen. Miksi?

Omakohtainen kokemus on se, että osapuolilta puuttuu tietoisuus. He eivät tiedä, mitä ovat, keitä ovat, mistä ovat tulleet ja minne menevät? Onko elämä vain henkäys kahden mustan, armottoman syvyyden välissä, vai odottaako kuoleman jälkeen ihmistä paratiisi? Miksi miettiä tuollaisia, jos ei tiedä edes omaa asemaansa tässä suuressa kokonaisuudessa, vaan asettuu ennemmin valmiiseen muottiin, joka on pohjustettu jonkun toisen tarpeita tyydyttämään. Tämähän on pidemmän päälle mietittynä faktaa. Miksi kirjoitin noin, johtuu siitä, että olen kulkenut osan tuosta tiestä ja onnekseni en vääntänyt kuitenkaan perhettä, kun nuorikin vasta olen.

Mitä sitten on tietoisuus? Tietoisuus on sitä, että myöntää asioiden ulottuvan myös konkreettisuuden ulkopuolelle. Suhtautuu avoimin mielin kaikkeen. Ei pidä mitään mahdottomuutena ja myöntää oman tiedottomuutensa. Sanoisinko näin, että mitä enemmän tiedät, sitä vähemmän tiedät ja mitä vähemmän huomaat tietäväsi, sitä enemmän huomaat olevasi onnellinen. Tieto lisää tuskaa, mutta toisaalta myös tajunnan selkeä laajeneminen tietämättömiin astraaleihin poistaa sitä. Selviää, että on mahdollisuus, että tämä maanpäällinen elämä on vain välimuoto koko totuuden välissä. Kenties täällä opitaan jotain, mitä tarvitaan seuraavassa tietoisuudessa. Elämä on ikuinen palapeli, jolle vain harvat löytävät kokonaan ratkaisun.

Nykyajan maailma yrittää sulkea pois vaihtoehdon valita. Valinnat, joita teet, perustuu järjestelmän sisällä oleviin asioihin. Voit valita, ostatko mersun vai wolkkarin, mutta et voi valita, asutko metsässä elämällä kädestä suuhun. Voit myös valita, juotko viinaa vai kaljaa, muttet voi valita, poltatko kannabista, vai syötkö muutaman madonlakin. Näin lain ja yleisten olettamusten mukaan. Ja näin on luultavasti siksi, etteivät omat, omaan onnellisuuteesi vaikuttavat valinnat hyödytä jotakuta suurempaa tahoa. Ehkä loppupeleissä vain yhtä ihmistä.

Nykyajan kansa on sätkynukketeatteria parhaimmillaan. Heille kerrotaan "totuus", joka uskotaan. Tämä totuus leviää ympäristöön ja pian kaikki uskovat siihen. Joukkoon mahtuu toki muutama kaunis yksilö, joka osaa kyseenalaistaa kyseisen faktan. Ongelma on kuitenkin se, että valtaväestö uskoo tähän faktaan, jolloin kyseenalaistaja solvataan viemäriin, koska hänen on pakko olla väärässä.

Uskon vahvasti näin: Ihmisellä, jolla on kaikki, mitä yhteiskunnan tarjoama muotti sisältää (perusolettamus), hän ei ole tyytyväinen. Syy tähän on juuri tämä tietoisuuden puuttuminen ja ympäristön kontrolloinnin puute. Alitajunnassa kyseinen ihminen tietää, että on väärässä ja, että tämä ei ole totta. Tämä alitajunnasta pursuava tunnetila on tuntematon, koska järki kieltää negatiivisen ajattelutavan ympäristöä kohtaan johtuen vuosien propagandasta, jota on syötetty koulusta asti. (Multa ei muuten koskaan kysytty, haluanko olla osa oravanpyörää..) Tämä alitajunnasta pursuava ahdistava negaatio ei pääse esiin ja ihminen ahdistuu. Häntä ahdistaa, mutta hän ei tiedä syytä siihen. Tämä ahdistus paikataan mm. lääkkeillä, materian ylettömällä hankinnalla, salarakkailla, kaikella. Joka kerta, kun reikää yritetään paikata, se tuntuu suurenevan ja pian yksilö huomaa yrittäneensä kaikkea, eikä mikään auta. Luulen, että monet avioerot johtuvat juuri tästä.. Joillakin tämä ahdistus johtaa ainoan sallitun tajusteen, eli alkoholin käyttöön, jotkut hamstraavat asuntonsa täyteen tavaraa ja suojelevat sitä haulikon kanssa, jotkut taas kyttäävät pihalla, tekeekö joku jotakin väärää jne. Todellisuudessa se vika on kuitenkin siellä omassa päässä ja ainoa keino kaivaa se ulos, on saada tajuntaa avarrettua joko kirjoittamalla, puhumalla, mietiskelemällä, taikka sitten avittamalla tajuntaa eri tajuudelle. Siihen on keinoja ja ne keinot ovat lempeitä. 

Tässä kohtaa oivaltamisen tunne on 1000x parempaa, kuin paraskaan seksi. Se mieletön tunne, kun ymmärrät, mistä jokin asia johtuu. Se, miten kaikki johtaa loogiseen lopputulokseen jne. Suosittelen.

Miksi kirjoitin, olen kokenut sen ahdistuksen itse ja kärsin siitä monta vuotta. En nähnyt järkeä jatkuvassa rääkissä työelämässä pomon pompoteltavana, en myöskään nähnyt järkeä materiassa, rahassa, missään muussakaan. En tiennyt, miksi siinä ei ollut järkeä, vaan nyt tiedän. Se ei ole sitä, mitä ihminen tarvitsee. Ja tämän oivaltamiseen riitti tapahtumat, jotka alkoivat jo silloin, kun synnyin. Kaikki johti kaikkeen ;) Lopulta olivat oikeat ihmiset oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

 

Elämä on loppujenlopuksi aika ihmeellistä ja jossain määrin jopa loogista, vaikkei ihmisen käsityskyky riitä käsittämään koskaan koko totuutta..

Elämme kovia muutoksen aikoja. Pian tapahtuu.

-Susi